Yleisurheilun SM-kilpailuissa K30 -meininki

Liikuntamyllyssä Itä-Helsingissä pidettiin 19.-20.2.2011  sporttiset K30-bileet. Toisin sanoen yli 30-vuotiaat urheilijat eivät päässeet juhlimaan mestaruuksia yleisurheilun sisäratojen SM-kilpailuissa. 

Nuoriso jyräsi oikein toden teolla, sillä 25:stä henkilökohtaisten lajien mestareista vain kaksi oli täyttänyt 30 vuotta. Kaikki muut olivat enintään 25-vuotiaita. Heistä kahdeksan pääsee kilpailemaan vielä myös nuorten (22-v.) tai junioreiden (17-v. ja 19-v.) sarjoissa.

Ne kaksi ”kuokkavierasta” eli 30-vuotiasta mestaria olivat naisten 800 metriä voittanut Suvi Selvenius ja miesten 1500 metrin mestariksi kirinyt Jonas Hamm. Suvi on ollut jo kauan yksi suosikkiurheilijoistani.  Hän on hyvä juoksija, ja lisäksi hänellä on sama syntymäpäivä kuin minulla eli 7.6.     

Nuorten esiinmarssi on hyvä asia, mutta on muistettava, että kilpailuista jäi pois muutama kova vanhempi urheilija.

Kolmikymppiset pituushyppääjä Tommi Evilä, korkeushyppääjä Osku Torro ja kestävyysjuoksija Jukka Keskisalo olisivat olleet lajeissaan voittajasuosikkeja. On muistettava myös, että SM-hallikilpailujen ohjelmassa ei ollut kiekon,- moukarin ja keihäänheittoa eikä yli 3000 metrin pituisia juoksumatkoja. Niistä melkein jokaisessa Suomen paras urheilija on yli 30-vuotias. Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut järjestetään 12.3. ulkona Kaustisen raviradalla.

Nuorimmat kultamitalistit Myllypurossa olivat naisten 60 metrin 16-vuotias mestari Milja Thureson ja naisten 200 metrin 17-vuotias mestari Ella Räsänen.  Nuorin mitalisti oli naisten 3000 metrin kävelyssä toiseksi tullut vasta 13-vuotias Henrika Parviainen.

Jo 1970-luvulla syntyneet mitalistit, jos viestinjuoksuja ei oteta huomioon, olivat: miesten 3000 metrin kakkonen Jussi Utriainen (-78), naisten 3000 metrin kolmonen Johanna Lehtinen (-79), miesten seiväshypyn kolmonen Vesa Rantanen (-75), miesten kolmiloikan kolmonen Janne Harju (-79) ja miesten 5000 metrin kävelyn kolmonen Timo Viljanen (-77). Kilpailuiden vanhin osanottaja taisi olla miesten 3000 metrillä kahdeksanneksi juossut 38-vuotias Jaakko Kero.

Seiväshyppymaajoukkueemme lajivalmentajanakin toimiva Rantanen pääsee jo 35-vuotiaiden veteraanisarjaan. Minun mielestäni ensimmäinen oikea veteraanisarja on 40-vuotiaiden sarja. Tämän vuoden alussa yleisurheiluun perustettiin uusi 30-vuotiaiden sarja.

Uudet ikäsarjat ovat hyvä asia, jos niillä saadaan houkuteltua lajiin lisää harrastajia. Vuonna 1995 perustettiin 22-vuotiaiden sarja toiveena, että nuoret jatkaisivat uraansa kauemmin. Minun kannaltani se sarja tuli harmittavasti liian myöhään, sillä täytin tuona vuonna jo 24 vuotta.       

Kalevan kisoissa eli miesten ja naisten ulkoratojen SM-kilpailuissa viime kesänä Kajaanissa oli mestareiden keski-ikä SM-hallikilpailuiden lajeissa 24,5 vuotta. Toissaviikkoisissa SM-hallikilpailuissa mestareiden keski-ikä oli 23,5 vuotta. Laskin iät sen mukaan, kuinka monta vuotta kukin urheilija täyttää kyseisenä vuonna.  Yhden vuoden nuorennusleikkaus johtunee muutamien vanhempien urheilijoiden poisjäännistä.

Olisi mielenkiintoista laskea SM-kilpailuiden mestareiden keski-iät eri vuosilta. Tänä vuonna mestareiden keski-ikä ei ehkä sittenkään ole poikkeuksellisen alhainen?    

Minä olin SM-hallikilpailuissa paikallislehden toimittajana. Iloitsin erityisesti oman alueeni eli läntisen Uudenmaan nuorten urheilijoiden menestyksestä. Karjaalainen Tomas Söderlund (21) tuuppasi mestaruuden miesten kuulantyönnössä. Lohjalainen Oskari Mörö (19) viiletti hopealle miesten 400 metrin juoksussa.

Vihtiläinen Elina Kostiainen (18) liiteli pronssille naisten pituushypyssä. Kannattaa painaa mieleen myös nimet Meri ja Viivi Rantanen. He ovat 17-vuotiaat nummipusulalaiset kaksoset, jotka ovat nousseet viimeksi kuluneen vuoden aikana kohisten Suomen kestävyysjuoksun eliittiin.      

Söderlundin voittotulos oli 18,11. Tutkin tilastokirjoista, milloin miesten kuulan voittotulos SM-hallikilpailuissa on ollut edellisen kerran huonompi kuin 18,11. Oikea vastaus näytti olevan vuosi 1980.

Minulla ei ole vuoden 2010 tilastokirjaa, mutta onneksi älysin lopulta katsoa netistä viimevuotisten SM-hallikilpailuiden tulokset. Talvella 2010 miesten kuulantyönnön sisäratojen Suomen mestaruuden voitti Söderlundin valmentaja Conny Karlsson alle 18 metrin tuloksella!

Oikea vastaus oli siis vuosi 2010, mutta sitä edellisen kerran kuulan voittotulos oli ollut Söderlundin tulosta huonompi vuonna 1980. Söderlundin voittotulos saattaa äkkiseltään näyttää huonolta, mutta pitää muistaa, että Suomen miesten kuulataso on ollut lähes aina korkea. Olemme tottuneet 20 metrin kaariin, jotka ovat jo kansainvälisen huippuluokan tuloksia.   

Kostiaisen pronssitulos oli 589 ja Elina Torron kultatulos 597. Tilastokirjakatsauksen jälkeen saatoin todeta, että naisten pituushypyn kulta SM-hallikilpailuissa voitettiin edellisen kerran alle kuuden metrin tuloksella vuonna 1982. Pituushypyssä naistemme taso on tällä hetkellä huolestuttavan huono. Pitää kuitenkin muistaa, että Torron päälaji on kolmiloikka, ja että toiseksi sijoittunut Noora Pesola on hypännyt ulkona parhaimmillaan 646.

Mörön hopea-aika 400 metrillä oli 49,83 ja Petteri Monnin voittoaika 49,81. Pitää ottaa huomioon, että kilpailu juostiin kahtena kierroksena 200 metriä pitkällä radalla. Ensimmäisellä kierroksella riesana oli kaksi jyrkkää ja kaltevaa kaarretta sekä toisella kierroksella muut juoksijat, kun kaikki siirtyivät omilta radoiltaan sisäradalle.

Mainittakoon, että tänä vuonna koko maailmassa 125 miestä on työntänyt kuulaa hallissa vähintään 18 metriä. Noin 200 miestä on juossut 400 metriä alle 48 sekunnin ja noin 300 naista on hypännyt pituutta vähintään kuusi metriä.  Näyttää siltä, että kuulantyöntö on Suomessa näistä kolmesta lajista parhaissa kantimissa.

Suomen yleisurheilun taso on ollut sekä kärjen että laajuuden osalta 2000-luvulla huonompi kuin 1990-luvulla ja oli 1990-luvulla huonompi kuin 1980-luvulla. Esimerkkejä löytyy lajista kuin lajista, kun verrataan esimerkiksi tilaston sadanneksi parhaita tuloksia toisiinsa.   

Suomalaiset ovat saavuttaneet yleisurheilun arvokisamitaleita eniten 1970-luvulla. Hyvinvoinnin lisääntyminen ja muut urheilulajit ovat vieneet yleisurheilulta potentiaalisia harrastajia ja jopa potentiaalisia arvokisamenestyjiä.

Osanottajamäärät SM-kilpailuissa ovat pienentyneet rajusti, mutta en silti kannata aikuisten SM-kilpailuiden avaamista kaikentasoisille harrastajille. SM-kilpailut ovat kuitenkin laadukkaat arvokilpailut eivätkä mikään massatapahtuma.  

Nuoret ovat Suomen yleisurheilunkin voimavara. Vaikka yli 15-vuotiaita yleisurheilun harrastajia on paljon vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä, uskon, että suomalaiset saavuttavat vastedeskin mitaleita aikuisten arvokilpailuissa. Vähän lohtua voimme saada siitä, että yleisurheilun taso on laskenut melkein kaikissa muissakin Euroopan maissa.

Pariisissa järjestetään ensi viikonloppuna yleisurheilun sisäratojen Euroopan mestaruuskilpailut.   Suomalaisista 31-vuotiaalta korkeushyppääjältä, Osku Torrolta voidaan odottaa hyvää sijoitusta.

Suomen joukkueesta jää pois ainakin kaksi parhaassa iässä oleva yleisurheilijaa.
Kestävyysjuoksija Niclas Sandells (26) ei valitettavasti lähde Pariisiin, vaikka on saavuttanut tulosrajan. Hän keskittyy harjoittelemaan kesän kilpailuihin.  Sandells olisi kovana kirimiehenä saattanut pärjätä 1500 metrin tai 3000 metrin hidasvauhtisissa taktiikkajuoksuissa.  

Paras pikajuoksijamme Jonathan Åstrand (25) ei hänkään kilpaile EM-halleissa ensi viikonloppuna. Syy on luonnollinen: Hänen päämatkansa 200 metriä ei enää kuulu EM-kilpailuiden lajivalikoimaan.  

Katso myös: http://www.sul.fi/
http://www.yleisurheilunkuvalehti.fi/
http://www.paris-2011.com/

Teksti ja kuvat: Jyrki Repola

Tyhjä käsi antaa paljon

Onegai shimasu. Se on japanin kieltä, ja on suomeksi karaten alkutervehdys "opeta minua". Myös sana karate on japania ja tarkoittaa "tyhjää kättä". Karate on siis tyhjäkätisten, mutta ei suinkaan tyhjäpäisten laji.

Karate on kamppailulaji, joka kehittää itsepuolustustaitoja, liikkuvuutta, nopeutta, voimaa, kestävyyttä, itsehillintää, itseluottamusta, keskittymiskykyä, esiintymistaitoa ja toisen ihmisen kunnioittamista.

Olin viikonloppuna toimittajana seuraamassa Lohjalla pidettyä valtakunnallista karateleiriä. Ihailin sitä satapäistä karatekoiden ryhmää, joka harjoitteli kouluttajan komennossa erilaisia lyöntitekniikoita. Suoritukset olivat aivan yhtä ryhdikkäitä ja yhdenaikaisia kuin armeijan valioyksikössä, vaikka karatekoiden joukko muodostui hyvin eritasoisista lajin harrastajista keltaisista mustiin vöihin.

Kuri harjoituksissa oli kova mutta asiallinen. Yksi kouluttaja sanoi, että harjoituksissa ei milloinkaan saa kaivaa nenää. On muistettava kumartaa aina kun karaten etiketti niin vaatii. Valmentajille eikä muille harjoittelijoille ei saa kiukutella, vaikka päivä olisi kuinka huono tahansa.   

 Karatea voi harrastaa yksin, mutta useimmiten sitä harrastetaan parin kanssa. Karatessa voi kilpailla, mutta yli 90 prosenttia karaten harrastajista ei kilpaile, vaan harrastaa sitä kohottaakseen kuntoa tai saavuttaakseen erivärisiä vyöarvoja.  

Karatessa lyödään ja potkitaan, mutta päähän kohdistuvat lyönnit ja potkut pysäytetään juuri ennen vastustajaan osumista.  Karatea alettiin aikanaan kutsua tyhjäksi kädeksi luultavasti siksi, että siinä ei käytetä aseita, vaan pelkkiä ihmiskehon osia.

Itsepuolustus on yksi karaten tärkeimmistä osa-alueista, mutta toisaalta karateharrastuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on se, että karatesalilla opittuja kamppailutaitoja ei tarvitsisi milloinkaan käyttää salin ulkopuolella.

Salilla opittu ihmisten kunnioittaminen, sääntöjen noudattaminen ja kohteliaisuus toki ovat sellaisia ominaisuuksia, joiden toivoisi siirtyvän myös salin ulkopuolelle. Salilla on hyvä purkaa aggressioitaan hallitusti fyysisiin suorituksiin.     

 Kun olen kysellyt ihmisiltä, mikä karatessa viehättää, olen saanut vastaukseksi useimmiten fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kehittämisen, enkä niinkään itsepuolustuksen oppimisen.

 Jos minä aloittaisin karaten harrastamisen,suurimpana motiivina olisi varmaan henkisen tasapainon ja mielenrauhan kehittäminen.  

Äkkiseltään voisi luulla, että minunkaltaisen mielialavaihteluista kärsivän, kiivasluonteisen ja keskittymiskyvyttömän kiukuttelijan ei missään tapauksessa kannattaisi alkaa harrastaa nöyryyttä ja tiukkojen etikettisääntöjen noudattamista vaativaa kamppailu-urheilulajia.

 Totuus on kuitenkin se, että juuri minunkaltaisen ihmisen pitäisikin harrastaa henkistä tasapainoa ja ryhdikkyyttä kehittäviä asioita. Karate sopisi minulle ihan hyvin ainakin sen vuoksi, että olen harrastanut koko elämäni ajan runsaasti kilpaurheilua. Toisaalta luulen, että oma liiallinen kilpailuhenkisyyteni olisi tässä lajissa haitta.

Valitettavasti asiaa ei tarvitse enää miettiä. Pari vuotta sitten havaittu lonkan nivelrikko tuhoaa mahdollisuuteni harrastaa karatea, ainakin täysipainoisesti. Saan tyytyä harrastamaan pehmeitä kestävyysliikuntalajeja kuten sauvakävelyä, hiihtoa ja pyöräilyä. Mutta en valita. Pääasia, että pystyn harrastamaan jotain liikuntaa.  

Henkisen puolen lisäksi olisin halunnut harrastaa karatea myös sen vuoksi, että sen harjoitukset ovat fyysisesti kovia.

Kaksikymmentä vuotta sitten lukiossa samalla luokalla minun kanssani oli ainakin viisi karaten harrastajaa. He kehuskelivat aina harjoitusten jälkeisenä päivänä, kuinka kipeät paikat olivat, kun he olivat vetäneet minuuttitolkulla putkeen vatsalihaslinkkuveitsiliikkeitä ja jännehyppyjä. Ihastelin, että ovatpa kovia jätkiä.  Kilpailin silloin kestävyysjuoksussa ja olisin kaivannut parempaa lihaskuntoa. Silloin olisin varmasti ollut fyysisesti valmis harrastamaan karatea, mutta en uskaltanut lähteä karatekurssille.  

Suomessa on noin 15 000 karaten harrastajaa. Jokaisella on omat motiivinsa lajin harrastamiseen. Yksi haluaa oppia puolustamaan itseään. Toinen haluaa parantaa keskittymiskykyään. Kolmas tahtoo mustan vyön ja neljäs tahtoo voittaa kilpakaratessa maailmanmestaruuden.

Minä kuulun siihen viidenteen ryhmään, joka haluaa katsella karatekoiden suorituksia. En ole vielä täysin luopunut haaveesta, että voisin jonain päivänä osallistua joihinkin karateharjoituksiin. Ainakin käsitekniikat minulta varmaan sujuisivat. Joka tapauksessa haluan oppia tuntemaan karatea paljon paremmin. Onneksi minulla on urheilutoimittajan työssäni mahdollisuus päästä seuraamaan karatetapahtumia ainakin kahdesti vuodessa.

Arigatoo gozaimashita. Se on japaninkielinen lopputervehdys, ja tarkoittaa kiitoksia paljon!

Lue myös
http://www.lansi-uusimaa.fi/Urheilu/Urheilu-uutiset/Karaten-lyonti-lahtee-lantiosta
http://www.karateliitto.fi/

Teksti ja kuvat: Jyrki Repola