perjantai 26. elokuuta 2011

Suomelle Daegusta kaksi MM-mitalia

Suomi palaa Etelä-Korean Daegussa yleisurheilun MM-kilpailuissa mitalikantaan.  Kaksi vuotta sitten Berliinissä Suomi ei saanut yhtään mitalia. Suomen joukkue Daegussa on ennätyksellisen pieni, vain 12 urheilijaa, mutta kärki on terävä.  Mitalimahdollisuuksia on keihäänheittäjillä ja kävelijä Jarkko Kinnusella.
Jarkko Kinnunen seuraa Valentin Konosen jalanjälkiä ja kävelee mitalin kuudensissa arvokilpailuissaan. Tarkemmin sanottuna hopean 50 kilometrillä.     
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen pääsi kilpailuihin valittamalla. Itse olisin valinnut hänen sijastaan Sampo Lehtolan. Veikkaan, että Ruuskanen heittää sisuuntuneena ja kuntonsa nappiin ajoittaneena pronssia. Nousukuntoinen Tero Pitkämäki sijoittuu neljänneksi ja Suomen mestari Ari Mannio viidenneksi. Mestaruuden vie taas kerran Norjan Andreas Thorkildsen ja hopeaa Saksan Matthias de Zordo.
Pikajuoksija Jonathan Åstrand selviytyy 200 metrin alkueristä toisiin alkueriin, mutta sitten hänen tiensä nousee pystyyn.  Estejuoksijat Jukka Keskisalo ja Sandra Eriksson, korkeushyppääjä Osku Torro, seiväshyppääjä Jere Bergius, moukarinheittäjät Olli-Pekka Karjalainen ja Merja Korpela eivät selviydy finaaleihin. Toinen kävelijämme Antti Kempas sijoittuu 50 kilometrillä 30 parhaan joukkoon.  

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Suomi-Ruotsi tilanteessa 7–7 olympiafinaalia odotellessa

Miten niin tasapeli, Suomihan on uusi maailmanmestari?!
Ei hätää, Ruotsin protesti ei mennyt läpi. Laskeskelin vain, miten Suomen ja Ruotsin väliset ottelut ovat päättyneet jääkiekon miesten arvoturnausten mitalipeleissä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kuittasiko Suomi puntit vähintään tasoihin?
Arvoturnauksiksi olen laskenut vuosina 1988–2011 pelatut olympia- ja MM-kisat sekä Kanada Cupin ja World Cupin turnaukset. Vuoden 1988 otin aloituskohdaksi sen tähden, että Suomi saavutti silloin ensimmäisen arvomitalinsa eli olympiahopean. Ruotsi oli saavuttanut sitä ennen jo ties kuinka monta mitalia, jopa mestaruuksia.
Kuinkas kävikään. Suurten otteluiden voitot ovat viimeisen 23 vuoden ajalta tasan 7–7.
Suomi voitti vuonna 1991 Kanada cupissa 3–1, 1995 MM-finaalissa 4–1, vuonna 1998 olympiakisojen puolivälierässä 2–1, vuonna 1999 MM-välierässä jatkoajan jälkeen otteluvoitoin 2–1, vuonna 2000 MM-puolivälierässä 2–1, vuonna 2008 MM-pronssiottelussa 4–0 ja vuonna 2011 MM-finaalissa 6–1.
Ruotsi voitti vuonna 1992 MM-finaalissa 5–2, vuonna 1996 World Cupissa 5–2, vuonna 1997 MM-kisojen ylemmässä loppusarjassa 5–2,  vuonna 1998 MM-finaalissa 1–0, vuonna 2002 MM-pronssiottelussa 5–3, vuonna 2003 MM-puolivälierässä 6–5 ja vuonna 2006 olympiafinaalissa 3–2.
Näiden lisäksi Suomi ja Ruotsi ovat pelanneet monta kertaa tasan vielä silloin, kun voittajaa ei ratkaistu jatkoajoilla tai voittomaalikilpailuilla. Suomi voitti Ruotsin vuoden 1987 MM-turnauksessa, mutta Ruotsi voitti silti MM-kullan eikä Suomi saanut minkään väristä mitalia. Ruotsi voitti olympiakullan 1994 ja maailmanmestaruuden 2006, mutta niissä kisoissa Suomi ei lohkojakojen ja huonon arpaonnen takia päässyt pelaamaan lainkaan Ruotsia vastaan.
Arvokisojen finaalivoitot ovat Ruotsin hyväksi 3–2.  Rehellisyyden nimissä on todettava, että Ruotsi voitti sen kaikkein tärkeimmän ja arvokkaimman finaalin eli Torinon 2006 olympiakisojen loppuottelun.  Se korpeaa vieläkin. Miksi Olli Jokinen ei pystynyt lyömään ottelun viimeisillä sekunneilla kiekkoa puoliksi tyhjään Ruotsin maaliin. Miksi Saku Koivun maila katkesi aloituksessa ja Niklas Lidström pääsi lataamaan voittomaalin.   
Siinä ottelussa pelasivat kummankin maan kaikki parhaat pelaajat. Niin ei ollut esimerkiksi MM-kilpailuissa 1995 eikä 2011. Vuoden 1995 MM-kilpailuissa ei NHL:n lakon myöhästyttämän NHL-kauden takia ollut mukana yhtään NHL-pelaajaa.
Onhan se mahtavaa, että Suomi voitti Slovakiassa jääkiekon MM-kullan. Tämänvuotinen mestaruus on ehdottomasti kovempi saavutus kuin vuoden 1995 MM-kulta. Tänä vuonna oli mukana paljon enemmän huippupelaajia ja joukkueiden taso oli kovempi kuin 16 vuotta sitten.  Joudun kuitenkin tunnustamaan, että juhlin Suomen maailmanmestaruutta rajummin vuonna 1995 kuin tänä vuonna. Ensimmäinen mestaruus oli kuitenkin ensimmäinen mestaruus.
Toivottavasti Suomi ja Ruotsi kohtaavat Sotshin olympiakisojen loppuottelussa vuonna 2014. Toivottavasti NHL pitää taas olympiakisojen ajan taukoa, että kaikki maailman parhaat pelaajat pääsevät näyttämään parasta osaamistaan olympiakaukalossa.  Silloin Suomi voittaa olympiakultaa!

Jyrki Repola

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Minä olen vaalivoittaja

Minä olen vaalivoittaja
Urheilu on politiikkaa ja politiikka on urheilua. Poliittiset vaalit ovat olleet minulle aina kuin urheilukilpailu.  Olen aina äänestänyt kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa ja jännittänyt varsinaisena vaali-iltana, pääseekö äänestämäni ehdokas läpi.  
Useimmiten on käynyt niin, että minun ehdokkaani ei ole päässyt kunnanvaltuustoon, eduskuntaan tai häntä ei ole valittu presidentiksi.  Niin kävi tälläkin kertaa, mutta olen kuitenkin iloinen.  Olen löytänyt poliitikoksi pyrkivän ihmisen, joka on melkein kaikista asioista samaa mieltä kuin minä.
Valitsin tämän vuoden eduskuntavaaleissa ehdokkaani Internetissä olevan vaalikoneen avulla.  Tein niin ensimmäistä kertaa vuoden 2008 kunnallisvaaleissa.  Vaalikone pisteytti kummallakin kerralla minulle ylivoimaisesti sopivimmaksi ehdokkaaksi saman henkilön.  En tunne kyseistä helsinkiläistä miestä kovin hyvin, mutta olen puhunut hänen kanssaan pari kertaa, ja tiedän, että hän työskentelee ammatikseen urheilun parissa.
En tiedä enkä ymmärrä politiikasta tarpeeksi, mutta tietämykseni ja ymmärrykseni ovat kehittyneet vuosien varrella.  Politiikassa on kyse yhtäältä yhteisten asioiden hoidosta ja toisaalta valtataistelusta. Politiikka on tai ainakin pitäisi olla myös yhteiskunnan eli valtion rahojen oikeudenmukaista jakamista. Se on myös erilaisten arvojen (esimerkiksi ydinvoima/vesivoima, NATO/puolueettomuus, pakkoruotsi/ ei pakkoruotsi) valitsemista.    
Seuraavan hallituksen ja vastavalitun eduskunnan tärkeitä tehtäviä ovat ainakin verotuksen kiristäminen, köyhimpien ihmisten toimeentulon kohentaminen, vanhustenhoidon järjestäminen, uusien työpaikkojen luominen, EU:n kriisirahastoon osallistumisesta päättäminen, energiapolitiikka sekä maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan uudelleen arviointi.  
Kokoomus ja SDP ovat uuden hallituksen johtavat puolueet. Perussuomalaiset ja Keskusta jäävät oppositioon. Asia on päivänselvä, vaikka olenkin huono ennustaja. Keskustan Mari Kiviniemi tunnusti katkeran tappion ja julisti, että Keskusta siirtyy oppositioon.  
Historia toistaa itseään, ja kiertokulku jatkuu. Vuosina 1987-1991 hallituksessa olivat Kokoomus ja SDP, 1991-1995 Keskusta ja Kokoomus, 1995-1999 SDP ja Kokoomus, vuosina 1999-2003 SDP ja Kokoomus, 2003-2007 Keskusta ja SDP sekä 2007-2011 Keskusta ja Kokoomus.
Tämänvuotiset vaalit voitti Kokoomus eikä Perussuomalaiset, vaikka media onkin hehkuttanut enemmän Perussuomalaisten räjähdysmäistä kannatuksen kasvua kuin Kokoomuksen suurimman puolueen asemaa. Kokoomuksen ja "Persujen" periaatteet ovat niin kaukana toisistaan, että niiden kahden varaan rakennettu hallitus olisi mahdottomuus.
Kokoomuksen Jyrki Katainen ei vastannut vaalivalvojaisissa, mikä puolue olisi hänen mielestään Kokoomukselle mieluisin hallituskumppani. Rivien välistä ja saattoi lukea, että se ei ole ainakaan Perussuomalaiset.  
Katainen vastasi jotenkin näin: ”Kun järkevät Suomen etua ajavat ihmiset istuvat saman neuvottelupöydän ääreen, niin kyllä siinä syntyy aina järkevä lopputulos. ”Toimittaja kysyi Alexander Stubbilta: ” Syntyykö Suomeen nyt sinipunahallitus?”  Stubb esitti toimittajalle vastakysymyksen: ”Minkä sitten on mielestänne perussuomalaisten väri?”
 Kaikki on mahdollista, ainakin mikäli Timo Soinia on uskominen.  Soini puhui omissa vaalivalvojaisissaan kuin lahkosaarnaaja kiihkouskonnollisessa tilaisuudessa.  ”Ihmeitä tapahtuu silloin, kun niitä tehdään”, Soini julisti ja sai riemukkaat suosionosoitukset.  Perussuomalaiset on tehnyt sen, mikä esimerkiksi Vasemmistoliitolta ja Vihreiltä on jäänyt tekemättä, eli noussut kolmen suurimman puolueen joukkoon.  Nyt Suomessa on poliittinen vastavoima, joka on puuttunut vuosikymmenten ajan.
Tunnetuin eduskunnasta pudonnut on ilman muuta Keskustan Paavo Väyrynen.  Saa nähdä, päättyykö hänen poliittinen uransa tähän, vai vieläkö kaikissa liemissä keitetty veteraani janoaa revanssia.
Väyrynen on toiminut ulkoministerinä, työministerinä, opetusministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä EU-parlamentin jäsenenä.   Hän on istunut eduskunnassa peräti kymmenen kautta ja ollut kaksi kertaa presidenttiehdokkaana.  Väyrynen lähtee varmasti syksyllä 65-vuotiaana mukaan vuoden 2012 presidentinvaalitaisteluun.
Yksi asia on varma, käy uuden hallituksen muodostamisessa miten tahansa. Minä olen yksi vaalien suurista voittajista.  Oma ehdokkaani ei ollut lähelläkään läpimenoa, mutta viis siitä. Tärkeintä on, että olen löytänyt paikkani poliittisessa kentässä.
Jyrki Repola

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Karhu valloittaa valtatien

Tänään lauantaina 9.4. juostaan Rauman ja Porin välillä 34. Karhu-viesti. Se on Suomen suurin ja samalla Suomen ainoa maantiellä juostava viestikilpailu. Valtatie 8:n piennarta pitkin juostavan 7-osuuksisen viestin kokonaispituus on 50 kilometriä. Viestin osanottajaennätys on 251 joukkuetta. Tänä vuonna ennakkoon on ilmoittautunut 207 joukkuetta.
Karhu-viesti on ollut perinteisesti kotimaisen kestävyysjuoksuvuoden ensimmäinen suuri tapahtuma. Karhu-viesti on erityisen tärkeä tapahtuma Satakunnan ja Varsinais-Suomen juoksijoille ja seuroille sekä Rauman ja Porin kaupungeille.   
Minä olen osallistunut Karhu-viestiin juoksijana 13 kertaa ja joukkueenjohtajana kaksi kertaa. Paras sijoitukseni on ollut kakkonen.  Saavutin sen Metsä-Serlan joukkueessa työpaikkasarjassa vuonna 1991. Olen edustanut Karhu-viestissä myös Länsi-Uudenmaan Urheilijoita ja Sjundeå IF:ä.
Lonkan nivelrikon takia en ole pystynyt juoksemaan asvaltilla kunnolla enää kolmeen vuoteen. Karhu-viesti oli minulle kevään kohokohta silloin, kun olin vielä täydessä juoksuiskussa. Se ei ole ollut minulle koskaan vuoden pääkilpailu eikä tuloksellisesti paras kilpailu, mutta se on kiihottanut mieltä monella tavalla.
Aloitimme oman sekä kilpailevien joukkueiden kokoonpanojen ja juoksujärjestysten spekuloinnin viimeistään kuukautta ennen kilpailua. Järjestimme karsintajuoksun, jonka seitsemän parasta selviytyivät joukkueeseen.
Loput olivat varamiehiä tai juoksivat kakkosjoukkueessa. Aina ei ollut mahdollista saada kaikkia parhaita juoksijoita mukaan karsintakisaan. Sellaisissa tapauksessa piti hyväksyä näytöiksi myös muissa kilpailuissa juostuja tuloksia.
Viesti eroaa henkilökohtaisesta kilpailusta siten, että viestissä joutuu juoksemaan useimmiten yksin ilman vetoapua.  Koko ajan samaan suuntaan juostavassa Karhu-viestissä tuuli näyttelee erittäin merkittävää roolia. Tuuli voi olla koko ajan myötäinen tai vastainen.   
Minä olen juossut Karhu-viestissä joka toinen kerta hyvin ja joka toinen kerta huonosti. Olen nauttinut Karhu-viestissä usein enemmän kilpailun katsomisesta ja joukkuekavereiden kannustamisesta kuin omasta juoksuosuudestani.  
Olen nauttinut joukkueenjohtajana siitä, kun olen saanut suunnitella joukkueenjäsenten kuljetusaikataulut ja kyyditä juoksijoita autolla osuuksien vaihtopaikoille sekä noutaa heitä vaihtopaikoilta osuuksien päätyttyä.
Myös Karhu-viestin jälkipelit ovat olleet mukavia. Olemme käyneet melkein joka kerta viestin jälkeen Porissa samassa paikassa syömässä. Kirjoitin vuoden 2008 Karhu-viestistä huumoripainotteisen raportin. Se on yksi parhaista jutuista, jonka olen kirjoittanut.  
Joukkueeni Sjundeå IF hävisi silloin viestin voiton 12 sekunnin erolla. Hävisimme seuraavana vuonna mestaruuden vaivaisella seitsemällä sekunnilla. Vuonna 2010 SIF juoksi vihdoin viimein 16. osallistumiskerrallaan ykköseksi.
Silloin joukkueenjohtajana en toiminut minä, vaan SIFin puheenjohtaja. Joukkueenjohtajan vaihdos oli tuskin kuitenkaan ratkaiseva tekijä, vaan SIF voitti, koska juoksijat olivat parempia kuin edellisinä vuosina.
Valitettavasti SIF ei puolusta tänä vuonna Karhu-viestin voittoa. Seuran juoksijat lataavat akkujaan ensi viikon lauantaina Siuntiossa järjestettäviin maantiejuoksun SM-kilpailuihin. 
Karhu-viestissä suurin osa juoksijoista on kuntoilijoita. Kilpajuoksijoiden määrä on vähentynyt roimasti 1980- ja 1990-lukujen huippuvuosista. Karhu-viestille pitäisi saada maantieviestin SM-kilpailun arvo ja kenties myös suuret rahapalkinnot. Sitten yleisurheiluseurat ja niiden parhaat juoksijat alkaisivat taas panostaa Karhu-viestiin osallistumiseen.
Ai niin, lopuksi vielä veikkaus.  Miesten viestin voittaa Turun Weikot ja Eurajoelta Poriin juostavan, 5-osuuksisen, naisten viestin voittaa Turun Urheiluliitto. 


http://www.porinkuntoilijat.fi/karhuviesti
LIVE-Tulospalvelu: http://varaslahto.net/karhuviesti 
Jyrki Repola

torstai 7. huhtikuuta 2011

Pieleen meni Ilmarisen touhut

Minun piti debytoida näyttelijänä otsikossa näkyvin sanoin yläasteella Kalevala-aiheisessa näytelmässä. En muista, kenen roolia minun piti esittää, mutta minun piti julistaa seppä Ilmarisen hankkeet epäonnistuneeksi. Jostain syystä minun vuoroni meni ohi, ja jäin statistiksi. Pieleen menivät sekä Ilmarisen että minun touhuni.
Pielehen menivät myös minun ennustukseni käsipallon miesten SM-liigan pudotuspeleistä. Uhosin, että siuntiolainen Sjundeå IF voittaa Suomen mestaruuden. Se ei ole enää tällä kaudella mahdollista, sillä SIF hävisi välieräsarjan ja joutui pronssiotteluihin.
Veikkasin oikein, että Siuntio jyrää turkulaisen Åbo IFK:n puolivälierissä.  SIFin peli kulki hyvin, kun vastassa oli joukkue, joka osasi hyökätä, mutta ei puolustaa.  Kun vastaan tuli joukkue, joka osasi ja jaksoi sekä hyökätä että puolustaa, törmäsivät siuntiolaiset seinään, josta eivät päässeet läpi. Se seinä oli nimeltään HC West Kauniaisista.
Tilanne oli kahdessa ensimmäisessä välieräottelussa puoliajalla tasan.  Siuntio romahti kummassakin matsissa toisella puoliajalla täydellisesti. Kolmas ottelu Westin kotihallissa Kauniaisten väestönsuojassa eli ”luolassa” oli sarjan ainoa kunnon taistelu. West voitti vasta jatkoajalla.

Minkä takia Siuntio romahti kauden tärkeimmissä otteluissa? Syiksi on esitetty henkisen kantin pettämistä, fyysisen kunnon riittämättömyyttä ja joukkuehengen rakoilua.   
Henkisen kantin pettäminen näkyi hyökkäyspelissä ainakin siten, että Ravo Voosalua lukuun ottamatta kukaan ei uskaltanut heittää kaukaa.Siuntion fyysisestä harjoittelusta olen kuullut sellaisia huhuja, että joukkue ei harjoittelisi ainakaan yhtä kovaa kuin West, Cocks tai Atlas.
Joukkuehenki on näyttänyt hyvältä ainakin pukuhuoneessa. Marcus Sjöstedt sanoi TV-haastattelussa kolmannen välierän jälkeen:  ”Paransimme viimeisessä ottelussa ja pystyimme pitämään kentällä hauskaa.” Uskon, että joukkueen yhteishenki on vähintäänkin ookoo.
Lahjomaton tosiasia on se, että West on pirun nopea, taitava ja kova joukkue. SIF ja West ovat kohdanneet välierissä jo neljänä vuotena peräkkäin. West on vetänyt joka kerta pidemmän korren. Otteluvoitot ovat Westin hyväksi murskaavasti 12-1. West on saanut SIFistä henkisen yliotteen, vaikka joukkueiden kokoonpanot ovat muuttuneet jonkin verran.
Tämänvuotinen kolmas välierä maan alla Kauniaisten pommisuojassa oli loistavaa käsipalloviihdettä.  Tunnelmaa loi Siuntion kolmihenkinen rumpuorkesteri, joka jaksoi lyödä ja huutaa koko ottelun ajan. Siuntiolaisia oli saapunut paikalle viitisenkymmentä. Kotijoukkueella oli noin sata kannattajaa, jotka hävisivät huutokilpailun siuntiolaisille. Suurimmat suosionosoitukset tulivat kuitenkin cd-levyltä kaiuttimien kautta.

Ottelussa kohtasivat myös kaksi Suomen kaikkien aikojen parasta käsipalloilijaa, Mikael Källman ja Jan Rönnberg. Källman toimi Westin valmentajana ja Rönnberg ottelun toisena tuomarina.
Källman odotti Siuntiolta kovempaa vastusta. Hän sanoi Länsi-Uusimaan haastattelussa: ”Kekillä (SIFin valmentaja) on sellainen seitsikko, että ei kun syömään vaan.” Seitsikon muodostivat todennäköisesti kenttäpelaajat Ravo Voosalu, Jaan Kauge, Marcus Sjöstedt, Patrik Grönberg, Johan Skogberg ja Miro Koljonen sekä maalivahti Stefan Thilman tai Petter Forsström. Seitsikolla ei ollut kuitenkaan tarpeeksi kova nälkä.

Vasemman käden murtumasta toipunut Voosalu pelasi puudutettuna ja heitti kolmannessa ottelussa 14 eli yli puolet joukkueensa maaleista.  Hymyilevä ja kiltin näköinen virolainen sai aikaan Westin kannalta yllättävän pahaa jälkeä.

Grönbergin vanha olkapäävamma oli uusiutunut kahdessa ensimmäisessä ottelussa, ja hän sai keskittyä viimeisessä pelissä huoltajan tehtäviin. Grönbergin poissaolo heikensi SIFin hyökkäyspeliä kenties juuri ratkaisevalla tavalla. Siuntio puolusti hyvin kolmannessa ottelussa. Kaiken kaikkiaan puolustus on ollut tällä kaudella Siuntiolla paremmassa kuosissa kuin hyökkäys.
Kuten edellisessä kirjoituksessa arvelinkin, SIF ei pystynyt käyttämään Skogbergin eikä Koljosen nopeutta hyväkseen.  Muut eivät syöttäneet heille palloa laitoihin, eikä kaksikko päässyt pyrähtämään nopeisiin vastaiskuihin. Myöskään keskushyökkääjä Kauge ei päässyt mellastamaan samalla tavalla kuin runkosarjan otteluissa. Hän oli jotenkin flegmaattinen sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Westillä ei ollut heikkoa lenkkiä. Valmentaja Källmanin pelikirja toimi lähes täydellisesti. Hän sai joukkueestaan irti paljon enemmän kuin Kekki, jonka pelikirjasta loppuivat sivut kesken. Källman on valmentanut Westiä jo kolme kautta peräkkäin, kun taas Kekki tuli Siuntion peräsimeen kolmen vuoden tauon jälkeen vasta kuusi viikkoa ennen pudotuspelien alkua.  

Westistä tuhojaan tekivät varsinkin nopeat ja taitavat Bromanin kaksoisveljekset Benny ja Joacim. He loistivat sekä takamiehinä että laitapelaajina. Vantterat veljekset Joona ja Teemu Hertola säikäyttivät keskuspuolustuksessa SIFin hyökkääjät jo pelkällä olemuksellaan.   
Sam Kihlstedt teki laidasta maalin silloin, kun sitä tarvittiin. Simon Wörlund syöksyi maalintekoon silloin, kun sitä vähiten odotettiin.  Takamies Tapio Tieralalla oli varaa säästellä maalejaan finaaleihin.
Westin potentiaalisin pelaaja on takamies Joona Raerinne. Mies on pitkä (204 cm) kuin kirahvi, joten hänen ei tarvitse muuta kuin ponnistaa pallo kädessä ilmaan ja heittää muurin yli vastustajan tolppien väliin. Raerinne lienee SM-liigan kookkain pelaaja, sillä hän painaa tilaston mukaan 107 kiloa. Hänen kokoisiaan pelaajia Suomalainen käsipallo tarvitsee enemmän. 

   
Vastustajan peliä yritetään heikentää yleensä kuumentamalla tunteita. Siuntion hallin järjestysmiehet yrittivät helmikuussa runkosarjan ottelussa päinvastaista taktiikkaa.
 He eivät viitsineet sulkea hallin ulko-ovea 15 asteen pakkasella. Westin maalivahti Tomi Kurppa huomautti asiasta, ja ovi pantiin välillä kiinni, mutta se aukesi taas uudestaan. Sama show jatkui koko ensimmäisen puoliajan, kunnes Kurppa pääsi toisella jaksolla toiseen päätyyn kauemmaksi ulko-ovesta lämmittelemään. Siuntio voitti ottelun, joka oli kylläkin merkityksetön.
Välierissä sama kiusanteko ei olisi luonnistunut.  Pakkanen oli mennyt perseelleen jo ajat sitten, ja sitä paitsi Westin maalissa pelasi Kurpan tilalla uusi ja kylmää paremmin sietävä ykkösvahti Patrik Roslander.
West haastaa finaaleissa tosissaan Riihimäen Cocksin, mutta veikkaan silti, että Cocks voittaa viidennen peräkkäisen mestaruutensa. Sydän sanoo West, mutta järki Cocks. Olisi kiva saada uusi seura mestareiden luetteloon, mutta…
Cocks pelasi tällä kaudella SM-liigan lisäksi myös Baltian liigassa, jossa jäi kahden katkeran maalin tappion (välierä ja pronssiottelu) jälkeen neljänneksi. Cocksin pelaajat olivat varmasti hieman väsyneitä välieräsarjassa Atlasta vastaan, ja siksi pelit olivat tasaväkisiä. Vähän aikaa huilattuaan Cocksin pelaajat käyvät hallittua raivoa uhkuen Westin kimppuun.



Siuntio pelaa pronssimitaleista Atlasta vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan huomenna perjantaina (8.4.) Myyrmäessä. Siellä on vastassa Atlaksen fanaattinen kotiyleisö, joka kannustaa iloisesti omiaan, mutta sortuu myös välillä valitettavasti huutelemaan hävyttömyyksiä vierasjoukkueelle. Atlas pöllytti viime keväänä Siuntion pronssiotteluissa.  Nyt on revanssin aika!
Toinen ottelu pelataan heti lauantaina Siuntiossa. Otteluiden maalit lasketaan yhteen, ja enemmän maaleja kahdessa matsissa tehneen joukkueen pelaajat saavat kaulaansa pronssimitalit.  Systeemi on mielestäni huono, ja halventaa pronssin arvoa. Pronssimitalin ansaitsisi mielestäni se joukkue, joka voittaa kaksi ottelua. Pronssista pitäisi pelata siis tarvittaessa kolme ottelua.
Saa nähdä, ketkä tuomitsevat pronssiottelut. Suosikkituomarini Krister Illman ja Tapani Kuri ovat mukavia miehiä, ja heillä on hauskat nimet, mutta en silti toivo, että he pääsevät pronssipeleissä kentälle. He eivät ole parhaimmillaan hektisissä mitalikamppailuissa.   
Siuntiolaiset eivät olleet innostuneita pronssiotteluista heti hävityn välieräsarjan jälkeen. Tunnelma pukuhuoneessa oli rento, mutta enemmänkin siellä puhuttiin tilanteen” nollaamisesta” pubissa kuin pronssiotteluista. Toivottavasti nollaaminen onnistuu. Välieräsarjan häviäminen Westille ei ollut katastrofi, mutta Atlaksen pronssijuhlien seuraaminen Siuntiossa olisi. 

Atlas on voittanut SIFin ainakin viidessä viimeisimmässä (viime kauden pronssiottelut ja kolme runkosarjan ottelua tällä kaudella) joukkueiden kohtaamisessa. Sydämeni sykkii Siuntiolle, mutta järki sanoo tässäkin toisin. Atlas on nälkäisempi ja tahtoo pronssimitalit. Siuntiolaisetkin haluaisivat pronssimitalit, mutta eivät ole valmiita lyömään itseään täysillä likoon.
Voi olla, että tämäkin ennustus menee pieleen. Sitten voidaan sanoa, että pieleen meni kaikki repolaisen ennustukset! 

http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/47955-rampa-sif-taistelee-pronssista
http://www.handisliiga.fi/

Teksti ja kuvat: Jyrki Repola          

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Siuntio jyrää käsipallon pudotuspeleissä


Käsipallon miesten SM-liigassa leikki muuttuu todeksi ylihuomenna (16.3.) keskiviikkona. Silloin alkavat pudotuspelit puolivälierillä.  Niissä kohtaavat siuntiolainen Sjundeå IF ja turkulainen Åbo IFK sekä Vantaan Atlas ja Karjaan BK-46.
Puolivälierät pelataan paras viidestä –menetelmällä. Kolme ottelua voittanut selviytyy välieriin.  Runkosarjan kaksi parasta, Riihimäen Cocks ja Kauniaisten HC West selviytyivät jo aikaisemmin suoraan välieriin.
Minä seuraan käsipalloa työkseni Länsi-Uusimaan -lehden urheilutoimittajana.  Pyrin käyttäytymään puolueettomasti sekä kentän laidalla että tietokoneen ääressä, mutta toivon silti, että länsiuusmaalaiset joukkueet menestyvät paremmin kuin muut.  
Siuntio jyrää ÅIFK:n yli välieriin HC Westiä vastaan. Veikkaan, että SIF voittaa myös välierissä Westin ja loppuotteluissa Cocksin. Suomen mestaruutta juhlitaan Siuntion torilla.  
Valitettavasti loukkaantumisten runteleman Karjaan tie katkeaa, kun vastaan tulee nousukuntoinen Atlas. Sitä eivät estä edes ikuinen optimismi eivätkä Karjaan Sisu-areenan katossa roikkuvat kymmenet mestaruusviirit.    
ÅIFK tekee jymy-yllätyksen, jos voittaa SIFin puolivälierissä. Siuntio on otteluparissa ylivoimainen suosikki. Noin 5000 asukkaan Siuntio pöllyttää 170 000 asukkaan Turun.  Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi, ja SIF on voittanut kolme kertaa. Ensimmäinen tappio Turussa oli työtapaturma. Siuntiolaiset harjoittelivat vielä yhteispeliä uudistuneella joukkueella.
Siuntio pelannee pudotuspeleissä lähes koko ajan, ainakin tilanteen ollessa tiukan, ykköskuusikollaan: Marcus Sjöstedt, Ravo Voosalu, Patrik Grönberg, Miro Koljonen, Johan Skogberg ja Jaan Kauge.
Maalivahteina torjunevat vuorotellen Stefan Thilman ja Petter Forsström. He ovat parhaimmillaan loistavia, mutta heille sattuu myös huonoja päiviä. Sanotaan, että maalivahti on puoli joukkuetta. Maalivahdit ovat merkittävässä roolissa varsinkin pudotuspeleissä. Siuntiolla on kolmantena maalivahtina nuori Rony Léven, joka myös esitti runkosarjassa kymmeniä loistotorjuntoja.  
Avauskuusikosta ainakaan Sjöstedt, Voosalu ja Grönberg eivät ole vielä tällä kaudella näyttäneet parasta osaamistaan. Toivottavasti ei kukaan muukaan. Vasenkätinen kaukoheittäjä Grönberg kävi juhannuksena olkapääleikkauksessa. Hän on kuntoutunut nopeasti ja on vastustajan kannalta vaarallinen mies pudotuspeleissä.   
Vaihtopenkillä, kuin häkkiin teljetyt eläimet, peliaikaa odottavat nuoret, nopeat ja nälkäiset hurjapäät: Joni Jukola, Jonas Karlsson, Tony Arvekari, Stig Thilman, Antti Tahvanainen, Christopher Rönnberg ja Gustav Svanbäck.
Parhaassa iässä oleva SIFin oma kasvatti, kolmekymppinen Roy Nyman, on suurten otteluiden ratkaisija.  Hän on ollut viime aikoina jalkavammojen takia vaisulla pelipäällä, mutta kuntoutuu juuri sopivasti pudotuspeleihin. Nyman ei pelkää ketään eikä mitään, vaan syöksyy vaikka pää edellä vastustajan muurin läpi maalipaikkaan.  
Varsinainen jokerikortti on uransa jo neljä kertaa lopettanut 43-vuotias Harry Wikström. Hän on parhaimmillaan keskuspuolustajana painiessaan vastustajan hyökkääjien kanssa.  Wikström paranee kuin viini vanhetessaan. Ei haittaa, vaikka konkari on lyönyt päänsä pahasti monta kertaa vastustajan päähän tai lattiaan.      
Viime keväänä neljänneksi jäänyt SIF on vahvistunut viime kaudesta. Varsinkin virolaiset Voosalu ja Kauge ovat olleet kultakimpaleita. Takamies Voosalulla on varmasti SM-liigan lujin heitto. Tolpat ja pallot ovat olleet hätää kärsimässä runkosarjan otteluissa.
Voosalu mursi kuukausi sitten vasemman kätensä, joka ei kuitenkaan onneksi ole hänen heittokätensä.   Voosalu on pelikunnossa heti ensimmäisessä puolivälierässä keskiviikkona Siuntiossa.
Kaksimetrinen ja satakiloinen Kauge on keskushyökkääjänä kuuden metrin viivalla erittäin hankala pideltävä. Hän oli runkosarjassa SIFin paras maalintekijä.   
Siuntion hyökkäyspelissä ongelmana on ollut hitaus. Joukkueen on kyettävä käyttämään paremmin hyväkseen Miro Koljosen ja Johan Skogbergin nopeutta muuten kunniankukko ei lauleskele välierässä Westiä vastaan, ja pronssiottelu kutsuu.              
SIFin hyökkäyspelin kapellimestarina toimii, vuoden 2005 Suomen paras käsipalloilija, 35-vuotias Marcus Sjöstedt. Hän oli välillä pari vuotta poissa kentiltä olkapäävamman takia. Takamies Sjöstedt ei uskalla vieläkään heittää täysillä, vaikka leikkauksesta on kulunut kaksi vuotta. 
Sjöstedt on kertonut, että olkapää on kunnossa, mutta hän kuitenkin varoo kättään alitajuntaisesti. Sjöstedtin heitot ovat olleet tällä kaudella huippuvuosiin verrattuna kuin hidastetusta filmistä repäistyjä. Mies ei ole juurikaan uskaltanut koukistaa kättään.
Vastustajien ei kuitenkaan kannata naureskella näille, välillä kieltämättä koomisilta näyttäviltä, käsi suorana –heitoille. Pallon vauhdin ei tarvitse aina olla kova. Maaleja syntyy löysilläkin heitoilla, kun tarkkuus on kohdallaan.      
Siuntio saattaa kompastua juuri Sjöstedtiin. Joukkueella ei ole hätää, jos Sjöstedt keskittyy antamaan maaliin johtavia syöttöjä joukkuekavereilleen.  Runkosarjassa on nähty monta kertaa Sjöstedtin lähtevän vanhasta muistista täysvauhtiseen hyppyheittoon. Hän on kuitenkin useimmiten pysäyttänyt heittonsa, koska on todennäköisesti viime hetkellä muistanut, että ei uskallakaan heittää täysillä.
Sjöstedt on parhaimmillaan muuttanut heittonsa nerokkaaksi syötöksi, mutta monesti hyökkäys on päättynyt nolosti askelvirheeseen ja pallon menetykseen vastustajalle.  Saattaa olla, että Sjöstedt on taktikoinut koko kauden ja säästellyt tykkiään jymäyttääkseen vastustajat mitalipeleissä. Luulen kuitenkin, että hän ei olisi malttanut toimia niin kylmäpäisesti.
Myös Joni Jukola on pelannut hyvin SIFin pelinrakentajana, välillä jopa paremmin kuin Sjöstedt. Jukolan vahvuus on se, että hänen heittonsa on paremmassa iskussa kuin Sjöstedtin. Uskon kuitenkin, että Sjöstedt pelaa pudotuspeleissä SIFin pelinrakentajana ainakin 80 prosenttia ajasta. Kokemus ratkaisee, eikä Sjöstedtin peliälyä ja oveluutta pysty kukaan korvaamaan.
 Siuntion yksi vahvuus on hyvä valmentaja. Vuonna 2005 SIFin mestariksi luotsannut Kaj Kekki palasi kahden välivuoden jälkeen joukkueen käskijäksi. Sjöstedt toimi syyskauden pelaaja-valmentajana, mutta nyt hän saa keskittyä täysillä pelaamiseen.
Kekki on vaativa valmentaja ja oivallinen taktikko. Hänen mukaansa joukkueen ainoa tavoite on Suomen mestaruus. Kekki on tosin epäillyt viime aikoina lehtihaastatteluissa, onko pelaajien tavoite yhtä kova.
 Kekki on helppo haastateltava. Hän esittää mielipiteensä rohkeasti ja rehvakkaasti mutta myös välillä huumorintajuisesti. Kerran hän veisteli huonosti sujuneen ottelun jälkeen:  ”Kuuluttaja oli paras pelaajamme.”
Kekki ei ole ollut viime aikoina tyytyväinen joukkueensa esityksiin, vaikka voittoja on tullut enemmän kuin tappioita. Uskon, että Siuntion pelaajienkin tavoitteena on SM-kulta. Pelaajat syttyvät, kun tosipelit alkavat, eikä merkityksettömiä otteluita enää ole.
Seuraa myös: http://www.finnhandball.net/

Jyrki Repola

torstai 3. maaliskuuta 2011

Vuoden emämunaus kuitataan tänään

Teinpä tiistaina (1.3.) oikein vuoden emämunauksen.  Lähdin itse hiihtolenkille samaan aikaan, kun Matti Heikkinen hiihti Oslossa maailmanmestariksi. Olen melkein aina asettanut oman urheilemiseni urheilun katsomisen edelle. Se on terve periaate, mutta rajansa kaikella. Tällä kertaa olisi pitänyt tehdä poikkeus.
Rankka työviikonloppu väsytti vielä tiistaina niin paljon, etten jaksanut lähteä hiihtolenkille vielä aamupäivällä. Lähdin lenkille iltapäivällä klo 13.50 samoihin aikoihin, kun miesten 15 kilometrin perinteisen tyylin kilpailu alkoi. Ajattelin, että katson koostelähetyksen illalla klo 18.00. Kuvittelin, että en kuule tai näe tuloksia mistään ennen sitä.
Turha luulo. Kun olin hiihtänyt 20 kilometriä, ohitin yhden hiihtäjän, joka huikkasi ilosanoman: ”Heikkinen hiihti kultaa.” Hän olisi voinut ajatella, että joku ei ehkä halua kuulla tulosta. Kuitenkin minä tein paljon suuremman virheen kuin hän, kun en jäänyt kotiin katsomaan kilpailua.
Totta kai olin iloinen Heikkisen mestaruudesta.  Sain uutisesta tsemppiä omaan hiihtooni.  Heikkinen on ainakin valovuoden verran nopeampi hiihtäjä kuin minä, mutta sinä päivänä hiihdin varmasti enemmän kuin hän. Hiihdin luistelutyylillä 50 kilometriä. Se oli hyvä harjoitus Napapiirinhiihtoon, joka on kahden viikon kuluttua.
Heikkisen mestaruus ei ollut minulle yllätys. Hän sujutteli kaksi vuotta sitten MM-kilpailuissa pronssille. Mitali oli silloin sensaatio, mutta ei enää tänä vuonna edes yllätys. Lisäksi Heikkinen on voittanut tällä kaudella yhden maailmancupin osakilpailun.
Tänään perjantaina Suomen miehet (Ville Nousiainen, Sami Jauhojärvi, Juha Lallukka ja Matti Heikkinen) taistelevat Oslossa 4 x 10 kilometrin viestinhiihdon kultamitalista. Kilpailu alkaa klo 13.45. Aion olla silloin television ääressä ja pysyä siinä kunnes Suomen ankkuri Matti Heikkinen luistelee maaliin, toivottavasti ensimmäisenä ja Suomen lippu kädessään.  Suomi on voittanut viimeksi MM-kultaa miesten hiihtoviestissä vuonna 1954! 

Jyrki Repola  
   

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Yleisurheilun SM-kilpailuissa K30 -meininki

Liikuntamyllyssä Itä-Helsingissä pidettiin 19.-20.2.2011  sporttiset K30-bileet. Toisin sanoen yli 30-vuotiaat urheilijat eivät päässeet juhlimaan mestaruuksia yleisurheilun sisäratojen SM-kilpailuissa. 

Nuoriso jyräsi oikein toden teolla, sillä 25:stä henkilökohtaisten lajien mestareista vain kaksi oli täyttänyt 30 vuotta. Kaikki muut olivat enintään 25-vuotiaita. Heistä kahdeksan pääsee kilpailemaan vielä myös nuorten (22-v.) tai junioreiden (17-v. ja 19-v.) sarjoissa.
Ne kaksi ”kuokkavierasta” eli 30-vuotiasta mestaria olivat naisten 800 metriä voittanut Suvi Selvenius ja miesten 1500 metrin mestariksi kirinyt Jonas Hamm. Suvi on ollut jo kauan yksi suosikkiurheilijoistani.  Hän on hyvä juoksija, ja lisäksi hänellä on sama syntymäpäivä kuin minulla eli 7.6.     

Nuorten esiinmarssi on hyvä asia, mutta on muistettava, että kilpailuista jäi pois muutama kova vanhempi urheilija.

Kolmikymppiset pituushyppääjä Tommi Evilä, korkeushyppääjä Osku Torro ja kestävyysjuoksija Jukka Keskisalo olisivat olleet lajeissaan voittajasuosikkeja. On muistettava myös, että SM-hallikilpailujen ohjelmassa ei ollut kiekon,- moukarin ja keihäänheittoa eikä yli 3000 metrin pituisia juoksumatkoja. Niistä melkein jokaisessa Suomen paras urheilija on yli 30-vuotias. Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut järjestetään 12.3. ulkona Kaustisen raviradalla.

Nuorimmat kultamitalistit Myllypurossa olivat naisten 60 metrin 16-vuotias mestari Milja Thureson ja naisten 200 metrin 17-vuotias mestari Ella Räsänen.  Nuorin mitalisti oli naisten 3000 metrin kävelyssä toiseksi tullut vasta 13-vuotias Henrika Parviainen.
Jo 1970-luvulla syntyneet mitalistit, jos viestinjuoksuja ei oteta huomioon, olivat: miesten 3000 metrin kakkonen Jussi Utriainen (-78), naisten 3000 metrin kolmonen Johanna Lehtinen (-79), miesten seiväshypyn kolmonen Vesa Rantanen (-75), miesten kolmiloikan kolmonen Janne Harju (-79) ja miesten 5000 metrin kävelyn kolmonen Timo Viljanen (-77). Kilpailuiden vanhin osanottaja taisi olla miesten 3000 metrillä kahdeksanneksi juossut 38-vuotias Jaakko Kero.
Seiväshyppymaajoukkueemme lajivalmentajanakin toimiva Rantanen pääsee jo 35-vuotiaiden veteraanisarjaan. Minun mielestäni ensimmäinen oikea veteraanisarja on 40-vuotiaiden sarja. Tämän vuoden alussa yleisurheiluun perustettiin uusi 30-vuotiaiden sarja.

Uudet ikäsarjat ovat hyvä asia, jos niillä saadaan houkuteltua lajiin lisää harrastajia. Vuonna 1995 perustettiin 22-vuotiaiden sarja toiveena, että nuoret jatkaisivat uraansa kauemmin. Minun kannaltani se sarja tuli harmittavasti liian myöhään, sillä täytin tuona vuonna jo 24 vuotta.       
Kalevan kisoissa eli miesten ja naisten ulkoratojen SM-kilpailuissa viime kesänä Kajaanissa oli mestareiden keski-ikä SM-hallikilpailuiden lajeissa 24,5 vuotta. Toissaviikkoisissa SM-hallikilpailuissa mestareiden keski-ikä oli 23,5 vuotta. Laskin iät sen mukaan, kuinka monta vuotta kukin urheilija täyttää kyseisenä vuonna.  Yhden vuoden nuorennusleikkaus johtunee muutamien vanhempien urheilijoiden poisjäännistä.
Olisi mielenkiintoista laskea SM-kilpailuiden mestareiden keski-iät eri vuosilta. Tänä vuonna mestareiden keski-ikä ei ehkä sittenkään ole poikkeuksellisen alhainen?    
Minä olin SM-hallikilpailuissa paikallislehden toimittajana. Iloitsin erityisesti oman alueeni eli läntisen Uudenmaan nuorten urheilijoiden menestyksestä. Karjaalainen Tomas Söderlund (21) tuuppasi mestaruuden miesten kuulantyönnössä. Lohjalainen Oskari Mörö (19) viiletti hopealle miesten 400 metrin juoksussa.

Vihtiläinen Elina Kostiainen (18) liiteli pronssille naisten pituushypyssä. Kannattaa painaa mieleen myös nimet Meri ja Viivi Rantanen. He ovat 17-vuotiaat nummipusulalaiset kaksoset, jotka ovat nousseet viimeksi kuluneen vuoden aikana kohisten Suomen kestävyysjuoksun eliittiin.      
Söderlundin voittotulos oli 18,11. Tutkin tilastokirjoista, milloin miesten kuulan voittotulos SM-hallikilpailuissa on ollut edellisen kerran huonompi kuin 18,11. Oikea vastaus näytti olevan vuosi 1980.
Minulla ei ole vuoden 2010 tilastokirjaa, mutta onneksi älysin lopulta katsoa netistä viimevuotisten SM-hallikilpailuiden tulokset. Talvella 2010 miesten kuulantyönnön sisäratojen Suomen mestaruuden voitti Söderlundin valmentaja Conny Karlsson alle 18 metrin tuloksella!
Oikea vastaus oli siis vuosi 2010, mutta sitä edellisen kerran kuulan voittotulos oli ollut Söderlundin tulosta huonompi vuonna 1980. Söderlundin voittotulos saattaa äkkiseltään näyttää huonolta, mutta pitää muistaa, että Suomen miesten kuulataso on ollut lähes aina korkea. Olemme tottuneet 20 metrin kaariin, jotka ovat jo kansainvälisen huippuluokan tuloksia.   
Kostiaisen pronssitulos oli 589 ja Elina Torron kultatulos 597. Tilastokirjakatsauksen jälkeen saatoin todeta, että naisten pituushypyn kulta SM-hallikilpailuissa voitettiin edellisen kerran alle kuuden metrin tuloksella vuonna 1982. Pituushypyssä naistemme taso on tällä hetkellä huolestuttavan huono. Pitää kuitenkin muistaa, että Torron päälaji on kolmiloikka, ja että toiseksi sijoittunut Noora Pesola on hypännyt ulkona parhaimmillaan 646.
Mörön hopea-aika 400 metrillä oli 49,83 ja Petteri Monnin voittoaika 49,81. Pitää ottaa huomioon, että kilpailu juostiin kahtena kierroksena 200 metriä pitkällä radalla. Ensimmäisellä kierroksella riesana oli kaksi jyrkkää ja kaltevaa kaarretta sekä toisella kierroksella muut juoksijat, kun kaikki siirtyivät omilta radoiltaan sisäradalle.

Mainittakoon, että tänä vuonna koko maailmassa 125 miestä on työntänyt kuulaa hallissa vähintään 18 metriä. Noin 200 miestä on juossut 400 metriä alle 48 sekunnin ja noin 300 naista on hypännyt pituutta vähintään kuusi metriä.  Näyttää siltä, että kuulantyöntö on Suomessa näistä kolmesta lajista parhaissa kantimissa.
Suomen yleisurheilun taso on ollut sekä kärjen että laajuuden osalta 2000-luvulla huonompi kuin 1990-luvulla ja oli 1990-luvulla huonompi kuin 1980-luvulla. Esimerkkejä löytyy lajista kuin lajista, kun verrataan esimerkiksi tilaston sadanneksi parhaita tuloksia toisiinsa.   
Suomalaiset ovat saavuttaneet yleisurheilun arvokisamitaleita eniten 1970-luvulla. Hyvinvoinnin lisääntyminen ja muut urheilulajit ovat vieneet yleisurheilulta potentiaalisia harrastajia ja jopa potentiaalisia arvokisamenestyjiä.
Osanottajamäärät SM-kilpailuissa ovat pienentyneet rajusti, mutta en silti kannata aikuisten SM-kilpailuiden avaamista kaikentasoisille harrastajille. SM-kilpailut ovat kuitenkin laadukkaat arvokilpailut eivätkä mikään massatapahtuma.  
Nuoret ovat Suomen yleisurheilunkin voimavara. Vaikka yli 15-vuotiaita yleisurheilun harrastajia on paljon vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä, uskon, että suomalaiset saavuttavat vastedeskin mitaleita aikuisten arvokilpailuissa. Vähän lohtua voimme saada siitä, että yleisurheilun taso on laskenut melkein kaikissa muissakin Euroopan maissa.
Pariisissa järjestetään ensi viikonloppuna yleisurheilun sisäratojen Euroopan mestaruuskilpailut.   Suomalaisista 31-vuotiaalta korkeushyppääjältä, Osku Torrolta voidaan odottaa hyvää sijoitusta.

Suomen joukkueesta jää pois ainakin kaksi parhaassa iässä oleva yleisurheilijaa.
Kestävyysjuoksija Niclas Sandells (26) ei valitettavasti lähde Pariisiin, vaikka on saavuttanut tulosrajan. Hän keskittyy harjoittelemaan kesän kilpailuihin.  Sandells olisi kovana kirimiehenä saattanut pärjätä 1500 metrin tai 3000 metrin hidasvauhtisissa taktiikkajuoksuissa.  
Paras pikajuoksijamme Jonathan Åstrand (25) ei hänkään kilpaile EM-halleissa ensi viikonloppuna. Syy on luonnollinen: Hänen päämatkansa 200 metriä ei enää kuulu EM-kilpailuiden lajivalikoimaan.  
Katso myös: http://www.sul.fi/
http://www.yleisurheilunkuvalehti.fi/
http://www.paris-2011.com/

Teksti ja kuvat: Jyrki Repola

perjantai 18. helmikuuta 2011

Tyhjä käsi antaa paljon

Onegai shimasu. Se on japanin kieltä, ja on suomeksi karaten alkutervehdys "opeta minua". Myös sana karate on japania ja tarkoittaa "tyhjää kättä". Karate on siis tyhjäkätisten, mutta ei suinkaan tyhjäpäisten laji.
Karate on kamppailulaji, joka kehittää itsepuolustustaitoja, liikkuvuutta, nopeutta, voimaa, kestävyyttä, itsehillintää, itseluottamusta, keskittymiskykyä, esiintymistaitoa ja toisen ihmisen kunnioittamista.
Olin viikonloppuna toimittajana seuraamassa Lohjalla pidettyä valtakunnallista karateleiriä. Ihailin sitä satapäistä karatekoiden ryhmää, joka harjoitteli kouluttajan komennossa erilaisia lyöntitekniikoita. Suoritukset olivat aivan yhtä ryhdikkäitä ja yhdenaikaisia kuin armeijan valioyksikössä, vaikka karatekoiden joukko muodostui hyvin eritasoisista lajin harrastajista keltaisista mustiin vöihin.
Kuri harjoituksissa oli kova mutta asiallinen. Yksi kouluttaja sanoi, että harjoituksissa ei milloinkaan saa kaivaa nenää. On muistettava kumartaa aina kun karaten etiketti niin vaatii. Valmentajille eikä muille harjoittelijoille ei saa kiukutella, vaikka päivä olisi kuinka huono tahansa.   
 Karatea voi harrastaa yksin, mutta useimmiten sitä harrastetaan parin kanssa. Karatessa voi kilpailla, mutta yli 90 prosenttia karaten harrastajista ei kilpaile, vaan harrastaa sitä kohottaakseen kuntoa tai saavuttaakseen erivärisiä vyöarvoja.  
Karatessa lyödään ja potkitaan, mutta päähän kohdistuvat lyönnit ja potkut pysäytetään juuri ennen vastustajaan osumista.  Karatea alettiin aikanaan kutsua tyhjäksi kädeksi luultavasti siksi, että siinä ei käytetä aseita, vaan pelkkiä ihmiskehon osia.
Itsepuolustus on yksi karaten tärkeimmistä osa-alueista, mutta toisaalta karateharrastuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on se, että karatesalilla opittuja kamppailutaitoja ei tarvitsisi milloinkaan käyttää salin ulkopuolella.
Salilla opittu ihmisten kunnioittaminen, sääntöjen noudattaminen ja kohteliaisuus toki ovat sellaisia ominaisuuksia, joiden toivoisi siirtyvän myös salin ulkopuolelle. Salilla on hyvä purkaa aggressioitaan hallitusti fyysisiin suorituksiin.     
 Kun olen kysellyt ihmisiltä, mikä karatessa viehättää, olen saanut vastaukseksi useimmiten fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kehittämisen, enkä niinkään itsepuolustuksen oppimisen.

 Jos minä aloittaisin karaten harrastamisen,suurimpana motiivina olisi varmaan henkisen tasapainon ja mielenrauhan kehittäminen.  
Äkkiseltään voisi luulla, että minunkaltaisen mielialavaihteluista kärsivän, kiivasluonteisen ja keskittymiskyvyttömän kiukuttelijan ei missään tapauksessa kannattaisi alkaa harrastaa nöyryyttä ja tiukkojen etikettisääntöjen noudattamista vaativaa kamppailu-urheilulajia.
 Totuus on kuitenkin se, että juuri minunkaltaisen ihmisen pitäisikin harrastaa henkistä tasapainoa ja ryhdikkyyttä kehittäviä asioita. Karate sopisi minulle ihan hyvin ainakin sen vuoksi, että olen harrastanut koko elämäni ajan runsaasti kilpaurheilua. Toisaalta luulen, että oma liiallinen kilpailuhenkisyyteni olisi tässä lajissa haitta.
Valitettavasti asiaa ei tarvitse enää miettiä. Pari vuotta sitten havaittu lonkan nivelrikko tuhoaa mahdollisuuteni harrastaa karatea, ainakin täysipainoisesti. Saan tyytyä harrastamaan pehmeitä kestävyysliikuntalajeja kuten sauvakävelyä, hiihtoa ja pyöräilyä. Mutta en valita. Pääasia, että pystyn harrastamaan jotain liikuntaa.  
Henkisen puolen lisäksi olisin halunnut harrastaa karatea myös sen vuoksi, että sen harjoitukset ovat fyysisesti kovia.
Kaksikymmentä vuotta sitten lukiossa samalla luokalla minun kanssani oli ainakin viisi karaten harrastajaa. He kehuskelivat aina harjoitusten jälkeisenä päivänä, kuinka kipeät paikat olivat, kun he olivat vetäneet minuuttitolkulla putkeen vatsalihaslinkkuveitsiliikkeitä ja jännehyppyjä. Ihastelin, että ovatpa kovia jätkiä.  Kilpailin silloin kestävyysjuoksussa ja olisin kaivannut parempaa lihaskuntoa. Silloin olisin varmasti ollut fyysisesti valmis harrastamaan karatea, mutta en uskaltanut lähteä karatekurssille.  
Suomessa on noin 15 000 karaten harrastajaa. Jokaisella on omat motiivinsa lajin harrastamiseen. Yksi haluaa oppia puolustamaan itseään. Toinen haluaa parantaa keskittymiskykyään. Kolmas tahtoo mustan vyön ja neljäs tahtoo voittaa kilpakaratessa maailmanmestaruuden.
Minä kuulun siihen viidenteen ryhmään, joka haluaa katsella karatekoiden suorituksia. En ole vielä täysin luopunut haaveesta, että voisin jonain päivänä osallistua joihinkin karateharjoituksiin. Ainakin käsitekniikat minulta varmaan sujuisivat. Joka tapauksessa haluan oppia tuntemaan karatea paljon paremmin. Onneksi minulla on urheilutoimittajan työssäni mahdollisuus päästä seuraamaan karatetapahtumia ainakin kahdesti vuodessa.
Arigatoo gozaimashita. Se on japaninkielinen lopputervehdys, ja tarkoittaa kiitoksia paljon!

Lue myös
http://www.lansi-uusimaa.fi/Urheilu/Urheilu-uutiset/Karaten-lyonti-lahtee-lantiosta
http://www.karateliitto.fi/

Teksti ja kuvat: Jyrki Repola