Teinpä tiistaina (1.3.) oikein vuoden emämunauksen. Lähdin itse hiihtolenkille samaan aikaan, kun Matti Heikkinen hiihti Oslossa maailmanmestariksi. Olen melkein aina asettanut oman urheilemiseni urheilun katsomisen edelle. Se on terve periaate, mutta rajansa kaikella. Tällä kertaa olisi pitänyt tehdä poikkeus.
Rankka työviikonloppu väsytti vielä tiistaina niin paljon, etten jaksanut lähteä hiihtolenkille vielä aamupäivällä. Lähdin lenkille iltapäivällä klo 13.50 samoihin aikoihin, kun miesten 15 kilometrin perinteisen tyylin kilpailu alkoi. Ajattelin, että katson koostelähetyksen illalla klo 18.00. Kuvittelin, että en kuule tai näe tuloksia mistään ennen sitä.
Turha luulo. Kun olin hiihtänyt 20 kilometriä, ohitin yhden hiihtäjän, joka huikkasi ilosanoman: ”Heikkinen hiihti kultaa.” Hän olisi voinut ajatella, että joku ei ehkä halua kuulla tulosta. Kuitenkin minä tein paljon suuremman virheen kuin hän, kun en jäänyt kotiin katsomaan kilpailua.
Totta kai olin iloinen Heikkisen mestaruudesta. Sain uutisesta tsemppiä omaan hiihtooni. Heikkinen on ainakin valovuoden verran nopeampi hiihtäjä kuin minä, mutta sinä päivänä hiihdin varmasti enemmän kuin hän. Hiihdin luistelutyylillä 50 kilometriä. Se oli hyvä harjoitus Napapiirinhiihtoon, joka on kahden viikon kuluttua.
Heikkisen mestaruus ei ollut minulle yllätys. Hän sujutteli kaksi vuotta sitten MM-kilpailuissa pronssille. Mitali oli silloin sensaatio, mutta ei enää tänä vuonna edes yllätys. Lisäksi Heikkinen on voittanut tällä kaudella yhden maailmancupin osakilpailun.
Tänään perjantaina Suomen miehet (Ville Nousiainen, Sami Jauhojärvi, Juha Lallukka ja Matti Heikkinen) taistelevat Oslossa 4 x 10 kilometrin viestinhiihdon kultamitalista. Kilpailu alkaa klo 13.45. Aion olla silloin television ääressä ja pysyä siinä kunnes Suomen ankkuri Matti Heikkinen luistelee maaliin, toivottavasti ensimmäisenä ja Suomen lippu kädessään. Suomi on voittanut viimeksi MM-kultaa miesten hiihtoviestissä vuonna 1954!
Jyrki Repola
Jyrki Repola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti