Minä olen vaalivoittaja
Urheilu on politiikkaa ja politiikka on urheilua. Poliittiset vaalit ovat olleet minulle aina kuin urheilukilpailu. Olen aina äänestänyt kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa ja jännittänyt varsinaisena vaali-iltana, pääseekö äänestämäni ehdokas läpi.
Useimmiten on käynyt niin, että minun ehdokkaani ei ole päässyt kunnanvaltuustoon, eduskuntaan tai häntä ei ole valittu presidentiksi. Niin kävi tälläkin kertaa, mutta olen kuitenkin iloinen. Olen löytänyt poliitikoksi pyrkivän ihmisen, joka on melkein kaikista asioista samaa mieltä kuin minä.
Valitsin tämän vuoden eduskuntavaaleissa ehdokkaani Internetissä olevan vaalikoneen avulla. Tein niin ensimmäistä kertaa vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Vaalikone pisteytti kummallakin kerralla minulle ylivoimaisesti sopivimmaksi ehdokkaaksi saman henkilön. En tunne kyseistä helsinkiläistä miestä kovin hyvin, mutta olen puhunut hänen kanssaan pari kertaa, ja tiedän, että hän työskentelee ammatikseen urheilun parissa.
En tiedä enkä ymmärrä politiikasta tarpeeksi, mutta tietämykseni ja ymmärrykseni ovat kehittyneet vuosien varrella. Politiikassa on kyse yhtäältä yhteisten asioiden hoidosta ja toisaalta valtataistelusta. Politiikka on tai ainakin pitäisi olla myös yhteiskunnan eli valtion rahojen oikeudenmukaista jakamista. Se on myös erilaisten arvojen (esimerkiksi ydinvoima/vesivoima, NATO/puolueettomuus, pakkoruotsi/ ei pakkoruotsi) valitsemista.
Seuraavan hallituksen ja vastavalitun eduskunnan tärkeitä tehtäviä ovat ainakin verotuksen kiristäminen, köyhimpien ihmisten toimeentulon kohentaminen, vanhustenhoidon järjestäminen, uusien työpaikkojen luominen, EU:n kriisirahastoon osallistumisesta päättäminen, energiapolitiikka sekä maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan uudelleen arviointi.
Kokoomus ja SDP ovat uuden hallituksen johtavat puolueet. Perussuomalaiset ja Keskusta jäävät oppositioon. Asia on päivänselvä, vaikka olenkin huono ennustaja. Keskustan Mari Kiviniemi tunnusti katkeran tappion ja julisti, että Keskusta siirtyy oppositioon.
Historia toistaa itseään, ja kiertokulku jatkuu. Vuosina 1987-1991 hallituksessa olivat Kokoomus ja SDP, 1991-1995 Keskusta ja Kokoomus, 1995-1999 SDP ja Kokoomus, vuosina 1999-2003 SDP ja Kokoomus, 2003-2007 Keskusta ja SDP sekä 2007-2011 Keskusta ja Kokoomus.
Tämänvuotiset vaalit voitti Kokoomus eikä Perussuomalaiset, vaikka media onkin hehkuttanut enemmän Perussuomalaisten räjähdysmäistä kannatuksen kasvua kuin Kokoomuksen suurimman puolueen asemaa. Kokoomuksen ja "Persujen" periaatteet ovat niin kaukana toisistaan, että niiden kahden varaan rakennettu hallitus olisi mahdottomuus.
Kokoomuksen Jyrki Katainen ei vastannut vaalivalvojaisissa, mikä puolue olisi hänen mielestään Kokoomukselle mieluisin hallituskumppani. Rivien välistä ja saattoi lukea, että se ei ole ainakaan Perussuomalaiset.
Katainen vastasi jotenkin näin: ”Kun järkevät Suomen etua ajavat ihmiset istuvat saman neuvottelupöydän ääreen, niin kyllä siinä syntyy aina järkevä lopputulos. ”Toimittaja kysyi Alexander Stubbilta: ” Syntyykö Suomeen nyt sinipunahallitus?” Stubb esitti toimittajalle vastakysymyksen: ”Minkä sitten on mielestänne perussuomalaisten väri?”
Kaikki on mahdollista, ainakin mikäli Timo Soinia on uskominen. Soini puhui omissa vaalivalvojaisissaan kuin lahkosaarnaaja kiihkouskonnollisessa tilaisuudessa. ”Ihmeitä tapahtuu silloin, kun niitä tehdään”, Soini julisti ja sai riemukkaat suosionosoitukset. Perussuomalaiset on tehnyt sen, mikä esimerkiksi Vasemmistoliitolta ja Vihreiltä on jäänyt tekemättä, eli noussut kolmen suurimman puolueen joukkoon. Nyt Suomessa on poliittinen vastavoima, joka on puuttunut vuosikymmenten ajan.
Tunnetuin eduskunnasta pudonnut on ilman muuta Keskustan Paavo Väyrynen. Saa nähdä, päättyykö hänen poliittinen uransa tähän, vai vieläkö kaikissa liemissä keitetty veteraani janoaa revanssia.
Väyrynen on toiminut ulkoministerinä, työministerinä, opetusministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä EU-parlamentin jäsenenä. Hän on istunut eduskunnassa peräti kymmenen kautta ja ollut kaksi kertaa presidenttiehdokkaana. Väyrynen lähtee varmasti syksyllä 65-vuotiaana mukaan vuoden 2012 presidentinvaalitaisteluun.
Yksi asia on varma, käy uuden hallituksen muodostamisessa miten tahansa. Minä olen yksi vaalien suurista voittajista. Oma ehdokkaani ei ollut lähelläkään läpimenoa, mutta viis siitä. Tärkeintä on, että olen löytänyt paikkani poliittisessa kentässä.
Jyrki Repola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti